maanantai 25. huhtikuuta 2016

JO PUNERTAA, SINERTÄÄ JA VIHERTÄÄ

Pikkusyreenin silmuja on ilo nähdä, ensimmäinen talvi on takana ja kasvu jatkuu myöhäisestä syysistutuksesta huolimatta.
 
 


Helmililjojen ja krookusten alkuja :)

torstai 21. huhtikuuta 2016

VIIKSITEEMALLA KOHTI VAPPUA

Vasen jalkani on ollut kipsissä parisen viikkoa ja tulee olemaan vielä kuusi lisää, joten keväinen pihan kapsuttelu jää aika vähäiseksi. Nuorten assistenttien avustuksella sain kuvattua sisätiloissa pom-pomeja viiksillä :) Nämä pom-pomit on tehty silkkipaperista ja monen kierrätyksen jälkeen lukemattomaksi jääneen kirjan sivuista.
Pom-pomien ohjeet löytyvät esimerkiksi Annukan aurinkoiset-blogista:

 






Kevätkylvöjä en ole vielä saanut aloitettua, mutta luulisin, että muutaman päivän sisään alkaa olla tarpeeksi kuntoa hommaan, kunhan kantajat ovat paikalla auttamassa.

Tilailin simeniä netistä, kuinkas muutenkaan kuin kukan värin perusteella ;). Tälläkin kertaa olisi pitänyt malttaa tutustua kasveihin vähän tarkemmin. Vuohenkello on superkaunis, mutta luettuani Helsingin Sanomista helposti leviävistä kasveista ja netissä surffailtuani päätin, etten sittenkään istuta sitä kukkapenkkeihin.
Jos jollakulla on sopivaa aluetta vuohenkellon istuttamiseen, lähetän mielelläni pussin eteenpäin, asiaa voi tiedustella esimerkiksi sähköpostitse puutarhansisustaja@gmail.com . Muussa tapauksessa vuohenkellot tulevat toivottavasti kaunistamaan jotakin pientä nurkkaa kaatopaikalla.


Viiksekästä tai viiksetönta vappua jo näin etukäteen!

perjantai 15. huhtikuuta 2016

LEMMY-TYYNY


Tämä oli ihanan virkistävä käsityö! Jotain sopivan uutta ja räväyttävää isoäidin neliöiden joukkoon. Lisäksi tekniikka oli helppo.

Mallin on suunnitellut Virpi Siipola ja ohje löytyy täältä:
http://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/tee_itse/virkkaus/virkkaa_lemmy_tyyny

Ja Virpi Siipolan mahtavan hienoon käsityögalleriaan pääsee tutustumaan täältä:
https://craftsbyvirpi.com/

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

MEDITAATIOVIRKKAUS



Voi mikä mieletön merkitys on materiaalin tunnulla. Tässä taannoin asettuin sohvalle virkkaamaan hektisen päivän päätteeksi muun talon ollessa jo hiljainen (astianpesukonetta, pyykinpesukonetta ja Alli-kissaa lukuunottamatta). Koukku oli puinen (caspian wood) ja käteen sopiva, lanka oli aivan mielettömän pehmeää, luomus lämmitti käsiä ja syliä. Huomasin aika pian, että kasvon lihakset alkoivat "roikkua" rentoutuneena. Lisäsin mukaan hengityksen ja meditaatiovirkkaushetki oli valmis. "Sisäänhengitys/yksi pylväs, uloshengitys/kaksi pylvästä". Tämä toimi hetkittäin, mutta langan vetäminen ja muut sumppaukset häiritsivät rytmiä, joten jätin laskemisen ja hengittelin vain :)

perjantai 1. huhtikuuta 2016

NYPLÄYSGRAFFITI


Nypläysgraffiti voi kuulostaa nössöltä, mutta on melkein eniten "rebel ever". Ne ymmärtävät, jotka tietävät mitään nypläystöiden oikeaoppisesta säilyttämisestä.
 

Helmi- ja maaliskuun pimeydessä vaelsin töihin ja pimeydessä töistä kotiin. Niinpä jäi huomaamatta, miten suuressa pinteessä vuorimännyn oksat olivat painavan lumen alla ja monta suurta oksaa repesi. Kaukana oikeaoppisuudesta ovat myös runkoon jätetyt katkenneiden oksien tyngät, mutta tauteja uhmaten jätin ne ainakin toistaiseksi ripustusta varten.