sunnuntai 7. kesäkuuta 2015


 Illan ja kasteluhetken päättivät laskeutuvan hämärän keskeyttänyt valoisuus sekä lempeä sade. 


 Tässä osa tämän päivän istutuksista, eli hietaneilikat (Dianthus arenarius) luumupuun alla.


Päivän päätteeksi oli mukava todeta, että vaikka tuntuu siltä, että monet asiat jumittavat paikoillaan, jotain valmistakin syntyy, kuten tämä kukkapenkki. Sen keskelle on istutettu vahvasti tuettuna tuulten riepottama pikkusyreeni (Syringa meyeri ´Palibin´). En ole vielä keksinyt, mitä kukkapenkkiin kasvattaisin, nyt siihen on "hätävaroiksi" heitelty yksivuotisten kesäkukkien siemeniä ja liljojen sipuleita. Jännittävää nähdä, mitkä kasvit lähtevät kasvuun ja miltä penkki loppukesästä näyttää.

Kuvan takareunalla olevat Terijoen salavat on leikattu tänäkin keväänä, ne ovat ainakin tähän asti lähteneet uskollisesti hurjaan kasvuun joka leikkuun jälkeen muodostaen hyvän näkösuojan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti